Ahlainen


Meritaimenen heittokalastus

Itse arvostan meritaimenen heittokalastusta todella korkealle kalastusmuodoista suomessa. Aivan aloittelevalle kalastajalle kalastusmuoto voi olla liian haastava, varsinkin kun kelit saattavat tuoda lisähaastetta ulkosaaristoon. Toisin kuin usein luullaan on meritaimenen heittokalastus viime vuosina ollut varsin tuloksekasta ja tapahtumarikasta. Parhaimmillaan päivä on ikimuistoinen tärppien, kalan taistelujen ja onnistumisten jälkeen.

Tämä eväleikattu kala päätyi pannulle asti.

Fish & Trail tarjoaa majoitusta Porin Ahlaisissa huippu kalavesien ääreltä. Majoituskohde palvelee erityisesti meritaimenen kalastuskohteena. Kapasiteettia on majoittaa isompikin ryhmä, mutta ideaali ryhmäkoko on 2 – 6 henkilöä. Lohen uistelioille myös mahtava tukikohta Porin lohivesille.